Priima

Eilen 16.10.2008 tuli ulos viime kesänä Haihatuksessakin kuvattu Priima-ohjelma, joka käsitteli laihduttamista monelta kantilta ja myönteiseen sävyyn lihavia syyllistämättä. Ohjelma tulee uusintana sunnuntaina klo 11.05 ja maanantaina myöhäisuutisten jälkeen. Lisäksi se on nähtävissä viikon verran Yle Areenalla täällä.

Jos nyt joku saa tuosta toivotun kimmokkeen tai haluaa muuten lisää tietoa tästä naisenkokoisesta painonpudotuksestani niin Menevän miehen malli -kirjaa on saatavilla ainakin Haihatuksessa.

Tämä blogi on vähän jäänyt muiden hommien jalkoihin, mutta hengissä ollaan ja iloisessa itsensä kanssa kilvoittelussa pidetään kuntoa ja terveyttä yllä. Tsemppiähän tässä tarvitsee välillä itse kukin että viitsii tonne pimeään ja märkään lähteä lenkille. Siksi ovat hyviä tuollaiset armoakin antavat laihdutuspuheet.

...jos ei lumille niin basaariin!

Menevän miehen mallia näytettiin viime maanantaina telkkarissa kun tuli uusintana viime talvinen Kamera kiertää -pätkä. No mikäs, näin joulusyöminkien alla aihe pitäisikin taas kiinnostaa.

Ensi viikonloppuna 8-9.12. olemme Jyväskylän taidemuseon Taidebasaarissa muun muassa Menevän miehen malli -kirjaa kauppaamassa. Kirjakaupoistakin sitä saa ja tietysti täältä meiltä suoraan Haihatuksesta.

-Kyllä! Se on ihan sopiva joululahja kenelle vain, ei siinä ketään haukuta lihavaksi, eikä tuputeta ohjeitakaan. Siinä vaan kerrotaan tarina maalaismiehen onnistuneesta kuntorempasta. Hienoahan se vaan on, jos siitä joku saa kimmokkeen!

Suksillehan tässä jo kaipais itse kukin. Luulin jo tämän pitkän viikonvaihteen aikana pääseväni, mutta vettä tulee taivaalta ja vähäisetkin lumet sulaa lorinalla. Hengetär kävi tänään pururadalla lenkillä ja väitti siellä olevan jälkiä ihan koneladusta. Mutta ei siellä enää (tai vielä) näillä säillä hiihdetä. Olishan se mukava päästä jo ladulle, ei oikein nämä syksyiset liikkumiset ole sytyttäneet. Vähiin ovat pimeän ajan lenkit jääneet, vaikka pururata onin valaistu. Onneksi on ollut tuo viikoittainen miesten liikuntapiiri kumminkin kuntosalilla, etten ihan ole rapautumaan päässyt.

paluu punttikselle

Tällä viikolla alkoi syyskausi tämän miehen kuntokuurissa.
Ilmottauduin nimittäin Kansalaisopiston miesten liikuntaryhmään, jossa tehdään pääasiallisesti lihaskuntoharjoituksia erilaisine venytyksineen. Maanantaina olin siellä ensimmäistä kertaa ja vot! johan tuo tuntuukin olevan tarpeen! Koko kesäkauden ovat moiset jääneet täysin tekemättä ja kyllä sen myös tuolla ryhmässä huomasin kun en juuri mitään pystynyt kunnolla tekemään.

Viime syksyn ja talven aikaan sain paikat jonkinmoiseen kuntoon ahkeralla kuntosalikuurilla, nyt kun on tullut pelkästään pyöräiltyä koko kesän ja laiskuuttani ja tyhmyyttäni olen jättänyt lihaskunnon hoitamatta, niin johan se yllättävän äkkiä kostautuikin.

Taitaapa olla minulle muuten eka kerta tämmöiseen ohjattuun ryhmäliikuntaan osallistuminen.

Tänään kävin toisen kerran tällä viikolla salilla, kylläkin ilman ohjausta tällä kertaa. Joten eiköhan se siitä lähde taas käyntiin hiihtokelejä odotellessa.

myslipatukoita

No nyt on sitten kauden viimeinenkin kuntopyöräilytapahtuma takana, elikkä Helsinki Tourin 140 kilometriä ajettiin viime pyhänä hyvässä säässä. Päädyin lähtemään hitaimman ryhmän mukana, jossa oli tarkoitus pitää keskinopeus siinä 20 kilometriä tunnissa. Näin ajaen olimme perillä maalissa hiukan jälkeen kuuden (lähtö tapahtui klo 11).

Alkumatkassa kyllä mietin vielä siirtymistä nopeampaan ryhmään, joka kulki 5 kilometriä nopemmalla vauhdilla, kun pikkuisen tuntui meno turhan hitaalta. Päädyin kuitenkin kuulostelemaan tämän ajon ilman riskinottoja, koska oli tuo polvi sen verran krenkannut viime aikoina. Niin kauan kumminkin asiaa pähkäilin, kun nopeampi ryhmä näkyi edellä, olisi syyhyttänyt siirtyä joukon jatkoksi roikkumaan.

Muutoin ajo meni ihan hyvin, paitsi kun siinä jossain parinkymmen ensimmäisen kilometrin jälkeen nousin ylämäessä seisaalteni polkemaan, niin pumpun pirulainen tarttui shortsin lahkeeseen niin että ihan kaatua kupsahdin. Tulipahan koettua sekin miltä tuntuu kaatua jalat lukkopolkimissa kiinni, kun ei ehdi niitä rytäkässä avaamaan. Tuntui kuin olisi hidastetussa filmissä ja menisi nurin kuin puu-ukko, hitaasti mutta varmasti, eikä voi muuta kuin pelätä pahinta ja toivoa parasta. Onneksi kävi hyvin tällä kertaa, kolahti pelkästään henkiselle puolelle.

Kirosin taas varusteiden vaillinaisuutta, sillä tuo pumppu on joskus aikaisemminkin aiheuttanut harmia irtoamalla kesken ajon. Totesin taas senkin, niin kuin useasti aikaisemminkin, että oli sitten kysymys hiihdosta tai pyöräilystä niin loppupään porukalle ei tuppaa rittämään syömistä, tälläkin kertaa oli sitten jäljellä vaan juomista ja myslipatukoita ja kun sitä jotenkin kaipaisi sen seitsemän tunni polkemisen aikana muutakin. Olen onneksi oppinut jo varautumaan tähänkin, niinpä nytkin olin jo ennakkoon ostanut pari tuplaa evääksi. Onneksi ne olivat nyt vaihteluna, alkavat ne nimittäin pelkät myslipatukat pidemmän päälle tympimään. Ihan tuon eväiden loppumisen takia olenkin alkanut pyrkimään välttämään ihan viimeisten joukossa lähtemistä.

Muuten ei järjestelyissä ollut moittimista ja huoltojoukot olivat ystävällisiä, siitä kiitos.
Yhdellä tankkauspisteellä tuli moikkaamaan myös tuttu bloggaaja. Terveisiä vaan Vivekalle, koitahan saada sinäkin polvesi kuntoon että voit siirtyä huoltopuolelta huollettavien joukkoon. Vaikka kyllähän siellä pöydän takanakin väkeä tarvitaan.

vastatuulta

Yksi kesän tavoitteista on taas selätetty kun Myllyn pyöräilyn 119 kilometriä on takana.
Eipä onneksi satanut mutta vastatuuli oli kyllä ihan riittävän kova vastus tällaiselle kuntopyöräilijälle! Tuuli alkoi puhaltamaan kovasti siinä parinkolmekymmenen kilometrin jälkeen ja siitä riitti riesaa 30-40 kilometrin matkalle kunnes helpotti.

Polvi puolestaan haittasi loppumatkasta, se ei ollut vielä kuntoutunut muutaman viikon takaisesta lonksahduksestaan. Pikkuisen sitä lähtiessä uumoilinkin, sen verran se antoi vielä merkkejään. Reitin puolen välin tietämiin se kipeytyi ja pari-kolmekymmentä kilsaa poljin pääasiassa yhdellä jalalla pyrkiessäni mahdollisimman vähän rasittamaan kipeää puolta. Keskeyttäminenkin käväisi jo mielessä.
Neljäkymmentä kilometriä ennen maalia oli tankkauspiste, jossa pidin puolen tunnin tauon, söin kunnolla ja venyttelin jalkojani ajan kanssa ja johan helpotti. Loppumatka sujui jo paremmin. Olipas siinä taas muistutus lihashuollon tärkeydestä! Venyttelyt ovat jääneet kesällä lähes olemattomiin, pitäisi taas saada itseä niskasta kiinni siinäkin asiassa. Muutoin saattavat nämä pitkäkestoiset suoritukset käydä terveyden päälle. Mikään ei ole itsestään selvää, vaikka kunto kestäisi, saattaa huonosti huollettu kroppa älähtää kovemmassa rääkissä.

Pyöräilin tuon kierroksen kuuteen tuntiin. Saapas nyt nähdä kuinka käy kahden viikon päästä Helsinki Tourin kanssa. Olen sinne jo ilmoittautunut, mutta polvesta taitaa olla kiinni osallistuminen. Helsingissä kierrosta on parikymmentä kilometriä enemmän kuin Myllyssä. Jospa siellä ei kuitenkaan tuulisi yhtä paljon! Oli se sen verta kova tuuli Raisiossa, että mieluummin ajaisinkin pidemmän matkan vähäisemmällä tuulen vastuksella.

Pari viikkoa sitten ostin uudet pyöräilykengät ja lukkopolkimet Jyväskylän Bike Planetista. Varsinainen showhan tuosta syntyikin, vaikka kyseessä on alan erikoisliike ja ammattitaitoa ja osaamista mainostetaan. Kilometrejä kertyi yhteensä 420, mutta auton mittariin tällä kertaa; kolme kertaa sain asian takia ajaa Joutsasta Jyväskylään ja takasin ennenkuin sain kaikki sopimaan ja toimimaan. Siinä välillä aina kotona yritin mallata ja askarrella.
Myyjä oli kyllä onneksi ihan ystävällinen ja palvelualtis ja viimeisellä kerralla saimmekin yhdessä vehkeet toimimaan, mallia vaihtamalla tosin.

Sain siis lopulta heittää nuo vanhat lenkkarit nurkkaan pyöräilyn ajaksi, eivät haudu enää varpaat pitkälläkään lenkillä.

myllyt pyörimään

Hah! On näitä myllyjä ennekin pyöritelty!

Ilmottauduin tänään kahteen kuntopyöräily-tapahtumaan; 25.8. ajettavaan Myllyn pyöräilyn Jättimyllyyn 119 km Raision ympäristössä ja Tour de Helsinkiin 9.9. 140 km Helsingin seudulla.

Myllyn pyöräily mainostaa nettisivuillaan reitin kauniita merellisiä maisemia, jättävät kumminkin mainitsematta sen että merenrannoilla usein tuulee, mikä ei aina ajoa kevennä. Itse asiassa olin jo hylänyt ajatuksen Myllyn pyöräilyyn osallistumisesta, koska Raisioon on täältä Keski-Suomesta niin pitkä matka, mutta kun haaste tuli, niin kiinnostus heräsi uudestaan. Tiedä tuosta sitten onko haastajani itse ilmoittautunut vai kääntääkö vaan sohvallaan kylkeä nauraen yllytyshulluille ukoille kun puskemme päin vastatuulta jossain Turun suunnalla. Näin ne naiset meitä miehiä pistävät liikkumaan! Ja minähän poljen niin että parta väpättää tuulessa ja tuiskussa, kun tytöt nätisti pyytää.

Pistänpä kuitenkin haastetta eteenpäin muillekin kuntoilijoille ja Tour de Helsinki siihen vielä päälle! Myllyssä on matkoja mistä valita kaikenkuntoisille 35:sta kilsasta 240:n kilsaan, että olkaat hyvät ja valitaa omanne!

Mäntyharjun reissu

Tour de Mäntyharju ajettiin onnistuneesti viime viikonvaihteessa.

Sää oli mitä manioin ajella, mitä nyt pari kertaa räpsäytti kunnon sadekuuron. Onneksi olivat vain viisi-kymmenen minuutin mittaisia kuuroja.

Ajoinkin odotettua nopeammin kun osuin sen verta ripeämmän porukan mukaan. Palasin lenkiltä jo vartin yli kolmen eli noin 160:n kilsan kierrokseen meni aikaa 7.5 tuntia. Tykkäsin tästä enempi kuin Pirkan Pyöräilystä, jotenkin oli ehkä leppoisampi henki. Kunto ei kyllä oikein tahtonut ylämäissä riittää muiden mukana, tuppasi vauhti hiipumaan. Viimeiset 30 kilometriä annoinkin ryhmän mennä menojaan ja näyttihän se hajoavan sitten loppua kohden kokonaan. Muuten ryhmän vauhti oli kyllä sopiva ja kehittävän haastava. Jotenkin tuntui loppumatkasta kuin olisi takarenkaasta ilmat olleet vähissä, varsinkin ylämäkien kohdalla.

Kaikkinensa olen ajoon tyytyväinen ja siitä on taas hyvä jatkaa.
Tämä on taas sellainen tapahtuma jonka voisin mahdollisuuksien mukaan uusia ensi kesänä.
Sattuipa tuossa silmään netissä semmoinenkin kuntopyöräily kun Tour de Helsinki syyskuussa! Siihenkin voisin ehkä osallistua vielä tänä syksynä. Voipi olla että ilmottaudun lähipäivinä.

Tour De Mäntyharju

Ovatpa jääneet lenkkeilyt aika vähiin viime aikoina. Pirkanpyöräilyn jälkeen olen käynyt lenkillä vain muutaman hassun kerran.

Nytpä taas ponkaisen kumminkin!
Otan itseäni niskasta kiinni ja alan tehostamaan kuntoilua. Starttina aion huomena osallistua kuntopyöräilytapahtumaan nimeltään Tour De Mäntyharju. Reissun pituus on 160 km, startti pamahtaa aamulla klo 8.00 ja takaisin kierrokselta pitäisi olla viimeistään klo 18.00. Porukan keskivauhti on kuulemma 20 km/h ja tankkauspaussit päälle.

Viikko sitten ajelin kokeeksi 90 km lenkin tuolla vauhdilla ja siihen sisältyivät pysähdyksetkin. Joten eiköhän tuo mene, jos vaan paikat kestää. Kesäkuun alun Pirkassahan polvi pikkusen kipeytyi ja tämä Mäntyharjun ajo on sentään 26 km pidempi.

Onneksi on lupaillut oivallista pyöräilysäätä sentään. Vaihteeks. Ja nyt nukkumaan! Huomenissa on aikanen herätys ja pitkä päivä pyörän päällä!

pirkat pyöräilty

Pirkan pyöräily sitten oli ja meni toissa sunnuntaina.

Ajoin yöllä Tampereelle edellisenä yönä ja nukuin vanhan pakettivolkkarimme takaluukussa pari tuntia. Lähtö numerollani 2095 oli kello 9.31. ja edessä 134 kilometriä tietä.

Aamusella kyllä hirvittelin, että missähän kunnossa haaruskat mahtaa olla tämän reissun jälkeen kun ei ole edes pyöräilysortseja, vaan tavalliset halpaketjun housut. Naapuriautossa olevan pyöräilijän kanssakin tuota juttelin, kas, miespä sanoikin itsellään olevan yhdet ylimääräiset pari kertaa käytetyt mukana ja lupasi lainata tai vaikka myydä ne minulle. No kaupathan siinä tehtiin.

Toinen asia tuli sitten mieleen noin puoli tuntia jo ajettuani; hemmetti, unohdin kokonaan venytellä ennen ajoa! Uumoilin, ettei siitä hyvä seuraa ja oikeassa olin, vajaa sadan kilometrin jälkeen alkoi polvi antamaan merkkejään ja kipeytyikin hieman. Onneksi ei jäänyt pidempään vaivaamaan ajon jälkeen, vaan parani parissa päivässä.

Muuten pyöräily sujui suhtkoht hyvin ja kunto kesti koko kierroksen ajan. Tosin en mitään aika-ajoa yrittänytkään tehdä. Maalissa olin noin viiden tietämiin 7,5 tuntia poljettuani.

No joo, aurinkolasit unohdin yhdelle tankkauspaikalle ja huomasin vasta muutaman kilometrin ajettuani, mutta en viitsinyt kääntyä takaisin niitä hakemaan, vaan ajelin riskillä toivoen että selviän, ilman että roskia tai itikoita lentää silmiin.

Viimenen reilu kymmenen kilometriä oli kyllä mielestäni hiukan tylsää ajettavaa pyörätiellä pujotellessa ja jarrutellessa mutta otin senkin rauhallisena jäähdyttely-ajona.

Tämmöset massapyöräilyt kyllä ovat verrattavissa massahiihtoihin siinä, että vaikka osallistujia voi olla tuhansia niin yksinäista puurtamista se silti on. Sitä vaan tekee omaa suoritustaa, Tankkauspisteellä voi ehkä sanan vaihtaa jonkun kanssa.

Kokemus oli ihan hyvä ja ensi kesänä voisin harkita uusimista.

lenkkilupa

Kaikenlainen lenkkeily on jäänyt kokonaan viimeisen kolmen viikon aikana. Lenkkejä ei tosiaankaan ole toukokuun alun jälkeen tullut tehtyä kuin kuusi kertaa, niistä kaksi yhdeksänkymmenen ja loput 40 kilometrin kierroksia.

Vetoan työkiireisiin eli näyttelyn valmisteluun, luultavasti hengetär olisi hyppinyt kattoon, jos olisin viimeisillä viikoilla lähtenyt muutaman tunnin fillarilenkille. Haihatus-näyttely saatiin viime sunnuntaina avattua, joten sekin tekosyy on nyt poissa. Ei mitään syytä jäädä laakereilleen makaamaan, vaan fillarointi jatkukoon toistaiseksi.

Huomen-illalla tai sunnuntai-aamuna käännän auton nokan kohti Tamperetta ja Pirkanpyöräilyä. Aion polkaista 134 km:n kuntokierroksen, jonka lähdöt alkavat yhdeksältä sunnuntai-aamuna. Lähdöt tapahtuvat 30 :n ajajan ryhmissä minuutin välein. Takaisin kierrokselta pitäisi ehtiä kaikkien ilta-yhdeksään mennessä, jolloin maali sulkeutuu. Näillä näkymin lämpöä piisaa, saas nähdä miten paikat hiertyy hikoillessa.Tämä ensimmäinen pitkä yhtäjaksoinen pyöräily olisi tarkoitukseni ajella ihan rauhallista lenkkeilyvauhtia ilman hötkyilyä ja tulla terveenä kotiin.

Suunnitelmissani on mahdolisuuksien mukaan ajaa loppukesästä joku pidempikin kierros, mutta se voi kyllä olla ihan oma soolo-ajokin, ilman isoja organisaatioita. Se voisi olla Päijänteen ympäriajo tai joku muu lenkki. Päijänteen kierroksellehan tulisi matkaa hiukka reilu kolmesataa kilometriä.

Mutta nyt siis Haihatuksen hiihtotiimi suuntaa Tampereelle Pirkanpyöräilyyn.

kevätpyöräilyä

Kävin taas viime viikolla fillarilla Jyväskylässä. Kilometrejä kertyi 140.
Lähdin aamulla viiden aikaan polkemaan, sillä taidetanssiharjoitukset alkoivat Jyväskylän tanssiopistolla kymmeneltä. Ehdinkin sinne ihan hyvin, olin Vaajakosken ABC -kahvilassa ”päiväkahvilla”jo kello 8.20 ja siitähän ei ole enää matkaa keskustaan kuin kymmenkunta kilometriä. Loppumatkan sitten poljinkin jäähdytellen hissunkissun.

Kolmen tunnin harjoitusten jälkeen lähdin polkemaan takasin Joutsaan. Takasin polkiessa alkoi tuntumaan siltä, että ei ehkä kumminkaan ollut vielä kunnolla palautunut viikonloppuisesta vatsataudista, senverta useesti piti pysähtyä. Toisaalta oli ajatuksenakin takaspäin poljeskella kaikessa rauhassa ilman aikatauluja. Pysähdyin ekan kerran taas jo Vaajakoskella jäätelötuutille ja poljin parikymmentä kilsaa ja pysähdyin pienen puron varteen eväsvoileiville. Puro-idylliä pilasi vaan pysähdyslevennyksen karmea kunto, piennarta oli ilmeisesti käytetty autoilijoiden roskapussien pudotuspaikkana. Seuraava kahvi- ja jäätelöpysähdys oli Leivonmäellä, lisäksi pysähdyin matkan aikana pari kertaa selkää oikomaan. Loppujen lopuksi ihan hyvin se reissu meni kumminkin, kotona olin seitsemän aikaan illalla. Sen jälkeen pidin pari palautumispäivää, sunnuntaina tein kevyen 16 kilsan palautumislenkin ja vapunpäivä-tiistaina ajoin 40 kilsan lenkin johon käytin aikaa tunti ja kolme varttia.

Näin se pyöränpäälle -totuttelu jatkuu ja Pirkanpyöräilyhän häämöttää reilun kuukauden kuluttua, en tosin vielä ole sinnekään ilmoittautunut, koska olen ollut hiukan epävarma mille matkalle osallistun. En taida uskaltaa lähteä sille pisimmälle 220 km matkalle, taitais loppua ajoaika meikäläisen kuntoiselle miehelle. Olen päätymässä siihen 134 km matkaan. Se pitäisi kyllä mennä ilman isompia stressejä järjestäjän asettamiin aikaraameihin.

Huhtikuussa pyöräilin noin joka toinen päivä, ihottuma- ja vatsatautijaksoja lukuunottamatta, kilometrejä kertyi 534.

tämä ei ole nykyinen käyttöpyöräni, vaan muinainen näkemykseni : "kokoontumisajot"

hyötyliikuntaa

Jyväskylän kirja- ja kulttuurimessut on hoidettu pois päiväjärjestyksestä, taidelaitoksemme toiminnan esittelemisen kannalta jopa ihan onnistuneesti. Olemme tyytyväisiä, paitsi minä omaan olooni; messujen pystytyspäivää edeltävänä yönä kun iski vatsatauti, joka rassasi sitten koko viikonlopun. Jaksoin jotenkuten kuitenkin sinnitellä messut.

Tällä viikolla onkin taidetanssiprojektin päiviä peräti kolme; tiistai, keskiviikko ja torstai, kolme tuntia kunakin päivänä. Siellä hoituvatkin sitten lihasten lämmittely ja venytykset ohjeistettuina ja huolella, tämä aina aluksi tehtävä osio kestää tunnista puoleentoista. Sepä onkin homman mainio boonus, kotioloissa itsekseen kun nuo tahtoovat jäädä tekemättä, vaikka muuten varmaan liikunkin ihan riittävästi.

Auto on menossa loppuviikosta katsastusremontiin, joten olen ajatellut että säiden salliessa ajan fillarilla torstain harjoituksiin. Ne tosin alkaa jo kymmeneltä, joten polkemaan pitäisi lähteä jo viiden maissa, ettei tarttis hosua tien päällä. Matkaahan sinne on sen 70 km. Mutta mikäpä on keväisenä aamuna polkaistessa, tulispahan samalla hoidettua viikon pitkäkestoinen lenkki. Voiskohan sitä sanoa vaikka semmoiseksi hyötyliikunnaksi.

romusta priimakuntoon

Pyöräilykelit sen kuin komistuu! Renkaat sain uusittua alkuviikosta ja sunnuntaina kävin ajamassa loppuun edellisviikolla kesken jääneen lenkin. Hartolan ja Pertunmaan kautta takas Joutsaan, matkaa 90 km ja aikaa viitisen tuntia, unohtamatta välillä käydä kuppilassa mustikkapiirakka -kahvilla.

Viikolla tein myös 30 ja 40 km pyörälenkit ja kerran kävin kuntosalilla. Nyt olen pidellyt pari palautumispäivää. Hyvin alkaa kroppa tottumaan noihin pitkäkestoisiin lenkkeihin ja näin äkkiseltään tuntuis niinkuin tuo selkäkin alkais tykkäämään pyöräilystä, johtuneeko ajoasennon muutoksesta että selässä tuntuu paremmalta. Alkuun hiukan hirvitti tuo kumara asento kun on tottunut ajamaan pystyssä.

Ykspäivä ajellessa tuli mieleen tapahtuma reilu 10 vuotta takaperin, jolloin kuntoni oli ihan romuna ja painoakin oli siinä 140 kilon pintaan. Asuimme silloin vanhalla kyläkoululla ja sunnuntaisin tuli sanomalehti vajaan puolenkilometrin päähän heittolaatikkoon. Päätinkin kerran hakea lehden polkupyörällä, luulin pääseväni helpommalla kuin taapertaen sen viisisataa metriä. Katin kontit! Tuntui, että henki menee, niin otti koville pienen pätkän fillaroiminen silloin! Sen koommin en sitten vuosiin pyörän satulaan yrittänytkään. Ehkäpä tuosta huonosta muistosta johtui se, ettei ruumiinkulttuuriprojektinikaan aikana pyöräily sytyttänyt ennekuin vasta nyt, kun jo kaksi vuotta on liikuttu ja kuntoiltu muilla keinoin.

Kyllähän se silloinen liikuntasuoritus näin jälkeenpäin hymyilyttää, mutta ei hymyilyttänyt silloin! Nykyään menen pienelle lenkille kun ajan 30-40 km, eikä ole hengenlähtö lähelläkään. Niin se ajatusmaailma iän ja kunnon karttuessa on muuttunut.

Ens viikon vaihteessa olemme hengettären kanssa taidelaitostamme esittelemässä Jyväskylän kirjamessuilla kulttuuritoimijoiden elämysten torilla osastolla D29-30. Menevän miehen malli -kirjat tietysti pakkaamme mukaan ja EkoChopperikin tulee näytille. Nähdään siellä!

Raimo Auvisen Paluulento -Back in the USSR Haihatuksen kokoelmissa

vaihteeks

Alkuviikosta iski joku allerginen reaktio, joka pisti koko ukon näppyläiseksi. Onneksi se meni ohi parissa kolmessa päivässä ihan itsestään ilman lääkäreitä. Pyöräily ja muukin lenkkeily jäi kyllä väliin viikolla sen takia.

Olen jo jonkin aikaa fundeerannut pyörän päivittämistä tuoreempaan ja sen teinkin sitten perjantaina.
Fillari -lehden myyntipalstalta bongasin viisi vuotta vanhan maantiepyörän ja kipasin sen hakemassa Helsingistä. Onkin sitten noin 25 vuotta uudempi kuin edellinen pyöräni. Tosin tylsän persoonaton, mutta kylläkin hyvä ja kevyt ajettava asfalttiteillä, vaihteitakin tosin on 15 enemmän kuin edellisessä. Vanhassa aloin jo hiukan kaipaamaan muutamaa isompaa vaidetta.

Ei toki vanhakaan vielä joudu eläkkeelle, vaan käytän sitä edelleen kylällä pyörimisiin ja hiekkatielenkeillä, uusi kun ei sovellu kuin asfalttiteille, sen verta kapeet ovat renkaat. Asfaltilla kulkee sitäkin liuhakkaammin. Alkujaan ensin epäilytti tämmöisen maantiepyörän ajoasento ohjaustangon käppyröiden takia; että mitä mahtanee selkä tykätä. Parin tekemäni lenkin perusteella yllättäin tuntuu jopa paremmalta. Vaihteiden käyttö kyllä edellyttää hiukan harjoittelua, samoin uusi ajoasento sekä satulan ja ohjaustangon säätämiset kohdalleen. Edellinen omistaja neuvoi kyseisten asioiden oleellisesti vaikuttavan selän, hartioiden ja käsien väsymiseen pitkillä matkoilla.

Kävinkin heti perjantai-illalla ensimmäisen 30 :n kilometrin koe-ajolenkin ja totesin ettei satula istunut hyvin. Säätelin sitä hiukan ja lauantaina lähdin 90 :n kilometrin Hartola-Pertunmaa -lenkilleni. Totesin satulan olevan ihan kohdillaan päin persettä, niinkuin pitääkin. Lähdin kumminkin reippaasti riskillä ilman renkaanpaikkaus-välineitä, koskapa venttiilit ovat erilaiset kuin muissa pyörissämme eikä niihin tavallinen pumppu passaa, joten turha oli ottaa muitakaan välineitä.
Noin 70 kilsaa ajelin, ennenkuin rengas sitten poksahti. Onneksi sain yhdellä puhelinsoitolla pelastuspartion paikalle noutamaan miehen uusine pyörineen kotiin.

Heti pääsiäisestä päästyä tiistaina on onneksi tiedossa kaupunkireissu kun tanssiprojekti taas jatkuu. Samalla voin suunnata rengas- ja pumppukauppaan, etten toista kertaa tuommoisen pienen vian takia jää tien päälle.

Luulenpa että lenkit vaan pitenevät valosan ajan lisääntyessä.
Vaikka nämä uudet vehkeet ovatkin vähän persoonattomia, niin pääseehän niillä paljon paremmin liikkumaan kuin vanhoilla. Tämä koskee niin pyöriä kuin suksiakin. Se on tämänkin keski-ikäisen ukonjäärän pakko pikkuhiljaa punastellen tunnustaa. Siis suotakoon pieniä välineellisiä helpotuksia tässä kivikkoisessa liikunnan ihmeellisessä maailmassa.

lisää huomioita vaatetuksesta

Olen nyt sitten harjotuttanut takapuoltani fillarin satulaan ja ihan hyvin nuo ovat alkaneetkin yhteistyötä tekemään. Fillarointi-matkaa on kertynyt maaliskuun puolesta välistä lähtien kuun loppuun asti yhteensä 542 km. Pyrkimyksenä olisi tehdä 3-5 lenkkiä viikossa, josta yksi viikonloppuisin tehtävä pidempi noin 70-100 km. Arkilenkit sitten lyhyempiä 30-50 km mittaisia.Yhden lenkkipäivän pyrin muuttamaan kuntosali-illaksi.

Viikonloppuna tein parikin pyöräilyä.
Lauantaina Hartolan lenkin 74 km välillä Koitin kuppilassa korvapuustikahvilla käyden ja Nokan kylän kautta takaisin. Nokantiellä on 13 km hiekkatietä, joka olikin sitten näin kelirikko-aikana aika pehmee ajettava. Se nyt ei kyllä tullut mitenkään yllätyksenä, sen tien varressa olemme asuneet 11 vuotta.Tosin lähtiessä muistin hiekkapätkää olevan vain 7 km, niin se aika kultaa muistot, sieltä poismuutosta kun on jo kuudetta vuotta. Aikaa tuohon lenkkiin meni varttia vaille neljä tuntia.

Sunnuntaina kävin vuorostaan 45:n km :n päässä Kangasniemellä aamupäiväkahvilla, joten lenkin pituudeksi tuli 90 km. Menomatka menikin suht reippaasti polkien aamuauringosta nautiskellen. Tuntui kulkevan nautinnollisen mukavasti, tuli semmoinen fiilinki, että kunto olisi hiukan parantunut ja mäet pienentyneet tässä parin viikon aikana. Perillä join pari kuppia kahvia ja söin pari karjalanpiirakkaa ja eväsleipäni paikallisessa elintarvikekioskissa. Menomatkaan meni pari tuntia.
Takasin tullessa olikin pieni vastatuuli. Loppumatkasta tuli sitten nälkä ja viimeiset kuusi kilometriä tuntuivatkin raskailta, alkoivat ilmeisessti energiat loppumaan. Yksi voileipä olisi kyllä ollut vielä mukana, mutta oli niin lyhyt matka jäljellä, että en viitsinyt pysähtyä enää sen takia. Paluumatkaan menikin sitten aikaa kaksi ja puoli tuntia. Koko reissuun kahveineen siis 5 tuntia.

Viikolla tein tutkimusta pyöräily-vaatetuksen merkityksestä.
Polkiessa kun selkä välillä antaa enemmän merkkejä ja välillä sitten ei tunnu yhtään. Ykskerta sitten kiskoin ja kiskoin verkkareitani ja kalsareitani ylöspäin, kun tuntui jokin kuminauha kiristelevän ilkeesti. Vähäksi aikaa sitten helpottikin. Kun rupesi uudestaan tuntumaan, niin ihan pysähdyin ja vedin housuni kunnolla ylös, niin vot! johan selkää helpotti. Ilmeisesti olivat housujen kuminauhat painaneet joitakin lihaksia tai jotain.
Olenkin nyt tutkimuksissani tullut siihen tulokseen, että ennen pyöräilemään lähtöä kannattaa malttaa sen verran, että vetää housut kunnolla jalkaan.

pinnaa

Pyöräily tuntuu olevan sopiva liikuntamuoto tuolle kantapään luupiikille. Sitä olen yrittänyt saada tässä kuntoon fysioterapeutin ohjein. Viimeksi fysis teippasi kantapään ja teippausten vaihdossa pääsee hengetärkin nyt leikkimään sisarhentoa.

Eilen oli sitten vuokattihiihto-päivä. Olihan se alkujaan minunkin tarkoitukseni siihen osallistu, mutta säiden ja kantapään epävarmuus aiheutti sen, että jätin väliin tällä kertaa. No ei se mitään järjestinpä omat vuokatit sitten fillarilla.

Aamuksi pistin kellon soimaan, vaikka hengetär siitä alkoikin motkottamaan. Lauantai aamulla ainakin kuulemma pitäisi nukkua tarpeekseen ja lähteä sitten kun sattuu heräämään. Ei se siitä yhtään tietysti olisi motkottanut, jos olisin lähtenyt perjantaina päivällä ja ajanut neljä ja puolisataa kilometriä pohjoiseen hiihtämään hiihtänyt sen 60 km ja sitten ajanut takasin. Mutta laittaa nyt kello soimaan!

Pidin pääni ja cresentin nokka suuntasi kohti Jyväskylää aamuvarhain.
Olikin hieno ilma ajella aamuauringon nousussa. Menomatka menikin yllättävän hyvin. Vaajakosken ABC:ssä kävin päiväkahvilla, siihen nuhraantui puolituntia, perillä Jyväskylässä olin puoli yhdentoista tietämiin.

Kävin vapaa-aika messuilla ja lähdin kahdentoista aikaan ajamaan takaisin Joutsaan. Muutaman kilometrin ajettuani katkesi eturenkaasta pinna ja ajattelin jo takaisin kääntymistä ja uuden etuvanteen ostamista, mutta laiskuuttani en viitsinyt alkaa rengasremppaan kesken reissun. Jatkoin riskillä matkaa ja kun kymmenen kilsan päästä napsahti toinen pinna, niin rupesi jo vähän hirvittämään. Matkaa kun oli vielä jäljellä viitisenkymmentä kilometriä ja rengas lieputti aika tavalla. Ajelin sitten varovaisesti, alamäissä en uskaltanut päästää liialle vauhdille vaan jarruttelin. No sitten taas parikymmentä kilometriä ajettuani tuli jotakin feelua, en tiedä mitä, mutta pyörä ei tahtonut edes alamäessä rullata yhtään.Yritin siinä tutkailla, mutta en löytänyt mitään järkevää selitystä, olisko ollut joku laakeri. Jonkun matkaa jo työntelin pyörää ja mietin kuinka kauan näin kestäisi tuon loppumatkan taittuminen. Kokeilin kumminkin vielä ja pyörä toimikin taas ihan normaalisti. Vähän ennen Leivonmäkeä napsahti sitten seuraava pinna, mutta siitä nyt ei enää matkaa olisi ollutkaan kuin parikymmentä kilsaa, senhän jo vaikka kävelisikin. Onneksi kuitenkin pääsin ajamalla kotiin asti. Perillä olin klo 17, joten yhteensä tähän messureissuun kului 11 tuntia ja pyöräilykilmetrejä karttui 140.

Onneksi siis pidin pääni ja lähdin aamusta, koska jos tämmöisiä vastoinkäymisiä tulee ja alkaa hämärä painaa päälle, niin se se alkaa stressaamaan. Katkee pinna pian muualtakin kuin pyörästä.

Fiilinki oli kuitenkin reissun jälkeen ihan hyvä. Hiukan tietysti kroppa oli jäykkanä, sen verran kuitenkin on outo tuo ajoasento ja pitkä liikuntasuoritus. Tänään ei kropassa enää tunnukaan koko reissu.

Sen huomion kyllä tein, että nämä pienet vastoinkäymiset eivät sressaneet juuri lainkaan. Toisin on auton kanssa liikkuessa, jos kulkuneuvo alkaa renkkaamaan reissun päällä niin joskus voi jopa ärräpääkin lipsahtaa.

Nyt sitten voi alkaa suunnittelemaan seuraavaa hiukan pitempää reissua kunhan keksin mitä teen tuon pyörän kanssa. Alkavat epäilyttämään nämä pitkät matkat tuolla vempeleellä. Vannekauppaan nyt ainakin on mentävä, jos ei löydy noista vanhoista kaatopaikkafillareista sopivaa. Niitä on jonkinmoinen kasa tuolla takapihalla.

uusia suuntia

Viikonlopuksi on luvattu hienoa ilmaa. Siispä pyöränselkään!

Tänä viikonloppuna on Harraste ja vapaa-aika -messut Jyväskylässä, siinäpä siis oiva tekosyy suunnata cresentin keula siihen suuntaan. Joku syyhän se tämmösten pitkien matkojen ajamiseen pitää olla muuten tuo lähipiiri ja muutkin kenties alkavat epäillä korvienvälien kuntoa.

Matkaa Jyväskylään täältä Joutsasta on 70 km. Nelostie vaan on liikenteeltään aika vilkas ja piennarta ei juuri ollenkaan, varsinkin Leivonmäeltä eteenpäin. Sen takia matka on ehkä hiukan pirullinen ajettava fillarilla.

Ajattelin kuitenkin lähteä aamusta tuossa kuuden aikaan ajelemaan hiljasempaan aikaan ja eiköhän silloin ole kumminkin jo valosaakin. Takasin tulemisen sitten harkitsen perillä, riippuu siitä miltä tuntuu kropassa, tulenko fillarilla vai bussilla. Matkan pituushan on sama molempiin suuntiin joten päivämatkaksi tulisi 140 km ja se voi olla tässä vaiheessa kevättä paljon meikäläiselle. Mutta ehkä ei mahdoton, kun vaan polkee kaikessa rauhassa kiirehtimättä sillä kyseessä ei ole kilpa-ajo vaan messureissu.

Ehdottivat ruumiinkulttuuriprojektin tanssirönsyn eriyttämistä omaksi blogikseen. Kuulemma voisi ihmisiä kiinnostaa miltä tavallisesta maalaismiehen möllikästä tuntuu taidetanssiprojektiin osallistuminen. Liiketunnistimessa tarkoitukseni on kertoa tuntemuksiani liikkeestä ja pureutua syvemmin tuohon tanssitaiteilija Anna-Kaisa Hirvasen Muotokuva -projektiin. Siis vähän semmoinen henkisempi taidelisäke tähän ruumiinkulttuuriprojektiin.

Tässä Menevän miehen mallissa jatkan liikunnan ja painonhallinan linjalla.

vauhdillako väliä

Suomi 24 sivulla käydään kiivasta keskustelua laihduttamisesta ja Menevän miehen malli -kirja ja blogi ovat siellä useamminkin mainittuina ja siteerattuina.

Keskustelua käydään rasvojen käytöstä puolesta ja vastaan, liikunnan vaikutuksesta ja laihdutusvauhdista. Keskustellahan sopiikin, koska ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa laihtua, mielipiteitä ja kokemuksia kannattaa vaihtaa, aina voi oppia uutta.

Kaikkihan ovat sen tiedon jo omaksuneet, että hidas laihtuminen on terveellistä. Mutta mitenkäs sitten suu pannaan kun se paino vaan hitaan laihduttamisen aikana vuosien mittaan vaan nousee ja alkaakin lähennellä vaikka 60-70 :n kilon ylipainoa? Onko enää terveellistä? Selkä ja nivelet prakailee ja yöllä ei pystytä nukkumaan kun yskittää joku kurkkuun tunkeva ruoka niin että on mentävä työntämään sormet kurkkuun ja oksennettava. Sisuskalut alkoivat ainakin minulla olla sillä mallilla sököinä.

Ylipainon mukana lähtivät vaivatkin ja vuosia säännöllisesti käyttäneeni närästyslääkkeet sain heittää roskikseen jo muutaman viikon laihduttamisen jälkeen. Oksennellakaan ei ole tarvinut sen koommin. Eipä tuntunut ainakaan omalla kohdallani yhtään mielekkäältä tietoisesti jarrutella hyvin sujuvaa laihtumista, olkoon hitaus kuinka terveellistä hyvänsä. Kyllä sen kropassaan ja olossaan tunsi mikä on terveellistä.

Monissa laihdutusblogeissakin laihdutellaan hitaasti rauhallisesti itseään rääkkämättä monen vuoden vauhdilla. Tuntuvat vaan usein hiljenevän ne blogit muutaman kuukauden kuluttua. Jotkut tosin palaavat aina välillä uusin kiloin. Näinhän se laihduttaminen minullakin sujui komekymmentä vuotta.

Itse liputan liikunnan puolesta näissä projekteissa, toki unohtamatta radikaalia ruokailutottumuksien muutosta. Eihän se tietenkään pelkkä liikunta riitä, jos syö vastaavasti taas enemmän. Mutta liikunta antaa pelivaraa syömisten suhteen.

Liikunnankin aloittamisessa on pidettävä järki mukana, ettei kyllästytä itseään heti alkuun. Lajivalintoja voi tehdä omien mieltymysten mukaan. Toisaalta kannattaa rohkeasti kokeilla myös uusia lajeja. Joitakin asioita kannattaa tehdä vaikka vähän väkisin, eihän sitä koskaan tiedä mihin sitten mieltyy. On niitä muitakin vaihtoehtoja kuin juokseminen.

Aiemmin ei minun mielestäni ollut mitään niin järjetöntä kuin sauvakävely tai massahiihtotapahtumat, joihon kokoontuu tuhatmäärin ihmisiä hiihtämään ihan järjetöntä matkaa. Nykyään jos menen kävellen lenkille, niin sauvat minulla on aina mukana. Finlandia-hiihdon olen hiihtänyt jo kahdesti ja kerran Vuokatti-hiihdon, eikä se ollut yhtään järjetöntä sitten kun kunto kesti ja taitoa tuli. Uusin haaste puolentoista vuoden normaalipainoisena oloajallani on tällä hetkellä polkupyöräily ja tutustunpa kroppaani ja liikkumiseeni myös ollen tanssitaiteilijan mallina hänen tehdessään liikkeellisiä muotokuvia erilaisista ihmisistä.

Kamppailussa läskejä vastaa täytyy olla riitävästi mielenkiintoisia tavoitteita motivaation ylläpitämiseksi, sillä ei ne läskit itsestään lähde, vaan pitää olla valmis tekemään myös töitä sen eteen. Työnteko jatkuu myös tavoitteen saavuttamisen jälkeen, itse olen saanut painoni pysymään kurissa välillä tsempaten enemmän ja välillä vielä enemmän. Vaaka on armoton, joka päivä. Mutta olo on hyvä.

pitkää matkaa

Kävin lauantaina kunto-, retki- ja fillarimessuilla Helsingissä ja olen samaa mieltä kuin 74. Olivat aika vaatimattomat messut noin laajalle aiheelle. Sanoisinpa pettyneeni aika pahasti.
Onneksi oli muutakin asiaa Helsinkiin, noitten messujen takia ei olisi kannattanut ajaa 400 km. Iso hyvin varustettu urheiluliike ajaisi melkein saman asian. Tai pari kolme pienempää.

Viikonvaihteen Pogostan hiihto sitten jäi. Polkaisin sen sijaan sunnuntaina kolmen kunnan läpiajot Joutsa - Hartola - Pertunmaa - Joutsa. Matkaa kertyi Keltsin reittipalvelun mukaan 89.4 km ja aikaa meni noin 6 tuntia. Siinä sitä oli minulle tällä kertaa pogostaa ihan riittämiin.

Kierrokselle lähtiessä hiukan epäilytti, kun yöllä oli satanut räntää muutaman sentin. Sen takia aloitin reitin 4-tieltä lähtien, koska siellä autot oli tehneet tehtävänsä ja sulattanueet lumen pääpiirteittäin. Matkan edetessä oli sitten sulaa jo pienemmilläkin teillä. Loska kyllä lensi paikkapaikoin ja vaatteet meni pesuun reissun jälkeen.

Poljin rauhallisesti kuulostellen ja kävin pari kertaa kuppilassa kahvilla. Fillari kyllä vaatii vielä trimmaamista, siinä kuului siellä täällä ikävää kihnuttamista. Satulakin tuntui olevan liian alhaalla, eikä tietenkään ollut avainta mukana, että olisi saanut nostettua.

Muuten reissu meni yllättävänkin hyvin. Joten eiköhän tässä uskalla alkaa suunnitelemaan kesän haasteeksi johonkin pitempään pyöräilytapahtumaan osallistumista.

Esimerkiksi Pirkanpyöräily 134 km kesäkuussa tai/ja Myllyn pyöräily Raisiossa elokuun lopulla. Siellä voisi valita matkaksi jättimyllyn 119 km tai skandinaviamyllyn 240 km, joka tosin tuntuu ehkä liian pitkältä tässä vaiheessa, eritoten kun lähtö tapahtuu klo 8 aamulla ja ajoaika päättyy jo kello 21. Tosin onhan tässä aikaa viisi kuukautta kohottaa kuntoa ja matkakestävyyttä. Toisaalta jos Pirkanpyöräilyn käy polkemassa alkukesästä, niin ehkä ei motivaatio sitten riitä lyhyempään lenkkiin enää loppukesästä. Pirkka kyllä menisi aika mukavasti kuulosteluna, pystyisikö sittenkin pitempään myllyyn myöhemmin ja ennen kaikkea kestääkö selkä ja jalat.

Pyöräily siis kumminkin tuntuu nyt haastavan.
Nyt vaan pitäis keksiä joku järkevä harjoitteluohjelma tuommoista pitempää suoritusta varten. Tuo lyhyempi reissu menisi kyllä vanhoilla treeni-ohjeilla, ehkä hiukan tehostain, mutta tuo yli 200 km vaatisi aika tavalla tehostamista?

Näitä jään pähkäämään pyörällä päästäni.

kevätpörriäinen

Piti vielä tänä talvena käydä hiihtasemassa joko pogosta- tai vuokatti-hiihto, mutta sää huomioon ottaen ajattelinkin suosiolla jättää hiihtämättä. Onneksi ei tullut ilmoittauduttua ja maksettua etukäteen, joten ei siinä mielessä tullut tappiota.

Sain kuitenkin tehtyä tällä viikolla semmoisen uroteon, jota en kahtena edellisenä vuonna saanut valmiiksi, vaikka kovasti puhuinkin. Vanha, joskus seiskytluvulla hankkimani kuusivahteinen retki-cresentti tuli vihdoinkin laitettua jonkinmoiseen ajokuntoon. Pari pientä parin-kolmen kilometrin kauppareissua tein sillä alkuviikosta ikäänkuin istuvuutta pyllyn alla tunnustellakseni. Nyt sitten polkaisin kokeeksi hiukan pidemmän matkan. Kilometrejä kertyi viitisenkymmentä ja aikaa hurahti kaksi tuntia ja kolme varttia. Saas nähdä mitä tuumaa takapuoli aamulla vai onko ihan hiljaa.

Olen tässä hissuksiin fundeerannut uusia haasteita kesäksi. Ajattelin kuitenkin kokeilla tuota fillarointia ensi alkuun kunnon ylläpitämiseksi ja olisihan se tuolle luupiikin parantamisellekin ehkä ihan hyvä vaihtoehto. Eipä ottaisi niin kantapään päälle.

Joku uusi haasteellinen tavoite olisi tarkoitus keksiä liikuntamotivaation ylläpitämiseksi. Se voisi olla joku pitempi soutu tai fillarointi. Mikäli selkä vaan kestää. Juoksukin kyllä kiinostaisi, mutta ei tule kysymykseenkään ainakaan tässä vaiheessa. Eihän sitä tiedä esimerkiksi seuraavana vuonna, kunhan katotaan.

Tulevana viikonloppuna on Helsingin messukeskuksessa kunto, liikunta ja fillarimessut ja siellä ajattelin mennä pistäytymään. Eipä ole moisessa tapahtumassa tähän ikään vielä tullut käytyäkään.
Täytyyhän näin sporttisen miehen semmoinenkin tapahtuma kokea.

muotokuvia

Haihatuksen ruumiinkulttuuri-projektin seuraava vaihe käynnistyi viikonvaihteessa, kun koekaniinimme loikkasi avoimella asenteella mukaan tanssitaiteilija Anna-Kaisa Hirvasen taidetanssiprojektiin.

No tosiasiassa näillä kahdella projektilla ei varsinaisesti ole juuri muuta yhteistä kuin se sama kroppa. Mutta kun mukaan projektiin pyydettiin, niin tokihan minä kroppani kanssa siihen suostuin, sillä sopiihan se jatkoksi tähän edelliseen juttuuni kuin nyrkki silmään. Onhan tässä tätä kehon kuuntelua ja elämän hallintaa jo harrastettu pari vuotta.

Ehkäpä ei pari vuotta sitten monikaan olisi osannut kuvitella minun olevan tämmösissä projekteissa mukana, minä itse kaikkein vähiten. On tämä uusikin projekti aika mielenkiintoinen kokemus.

Homma etenee niin, että tapaamme tanssijan kanssa 30-50 tuntia, keskustelemme ja liikumme. Olen siinä tavallaan tarkkailun alla ja siltä pohjalta Anna-Kaisa tekee minusta ja muista malleista liikkeellisen muotokuvan, jonka kesto on ehkä 30-45 minuuttia/ muotokuva. Meitä on mukana malleina viisi eri elämäntilanteessa olevaa henkiöä. Lisäksi projektissa on mukana valokuvaaja Tuukka Rönkkö kameran kanssa. Me mallit olemme tämmöisiä tavallisia pulliaisia, emmekä ole varsinaisesti tanssin kanssa muuten tekemisissä.
Liikkeelliset muotokuvat Anna-Kaisa sitten tanssii syksyllä Helsingin kaapelitehtaalla.

Ensimmäiset ryhmätapaamiset olivat viikonvaihteessa. Molempina päivinä 6 tuntia aktiivista venyttelyä, liikettä ja keskusteluja. Jatkossa ovat vuorossa yksilötapaamiset.

Saas nähdä sitten mitä tästä tulen saamaan henkiselle puolelle. Näin ensimmäisen viikonlopun jälkeen heräsi epäilys, että jotakin siinä voi tapahtua. Käytetäänhän tämmöisiä erilaisia taidejuttuja terapioissakin. Vaikka ei tämä olekaan mikään terapiaprojekti. Mielenkiintoista ja haastavaa kumminkin.

FASCITIS PLANTARIS

Kantapäässäni on kuulemma jalkapohjasiteen tulehdus. Sehän kuulostaa melkein yhtä urheilulliselta kuin ylikunto. Aiemmin olen kyllä nimittänyt sitä ihan vaan kansanomaisesti luupiikiksi.

Finlandia-hiihdon jälkeen otettuani sukset pois jalasta tuppasi käveleminen olemaan vaikeata pari päivää kantapääkivun takia, Finlandiaa hiihtäessä se ei niinkään vaivanut. Alkuviikosta kävinkin lääkärissä ja tänään fysioterapeutilla kipuni kanssa.

Vaiva on viime talven huonojen monojen peruja ja vaikka keväällä ostinkin paremmat, niin eivät taida nekään oikein toimia jaloissani. Näinköhän sitä täytyy vielä kerran käydä monot uusimassa. Vaikka tuo Jalas onkin vanha suomalainen laatumerkki, niin onkohan se jäänyt jälkeen tuossa urheilujalkinepuolen tuotekehittelyssä. Taitaa olla siellä pääpaino tällä hetkellä työjalkinepuolella.

Fysis suositteli silikonipohjallisten hommaamista kenkiin kantapään silikonien lisäksi, jotka minulla jo on. Jo sen takia ilmeisesti täytyy kävellä urheiluliikkeeseen, sillä eihän noihin monoihin enempää tavaraa mahdu. Samoin hän suositteli pitkäkestoisia venytyksiä nilkkoihin ja antoi mukaan yöksi jalkaan hihnoilla kiinnitettävän venytysvekottimen.

Jotainhan tässä on kehiteltävä, sillä hiihtämään veri vetää edelleen ja mielellään pidempää matkaa. Pogosta olisi parin viikon päästä Ilomantsissa.


Uudet aluevaltaukset liikkumisen ja taiteenkin saralla alkavat kumminkin huomenna, kun on ensimmäinen taidetanssi-muotokuva-tapaaminen Jyväskylässä. Yhtään en tiedä mitä tulee tapahtumaan. Saas nähdä mitä siitä syntyy tai syntyykö.

Finlandia -hiihdon jälkeisiä tunnelmia

Tässä on kansikuva kirjasta, joka kertoo tarinan sohvaperunan matkasta finlandiahiihtäjäksi. Sen voi ostaa kirjakaupasta, lainata kirjastosta tai tilata vaikka omistuskirjoituksin suoraan kustantajalta haihatus@haihatus.net.

Finlandiat on nyt siis hiihdetty tältäkin vuodelta. Sää oli mitä manioin; pakkasta oli ladulle lähtiessä 14 astetta. Lähtöä odotellessa sormet kyllä meinas hiukan paleltua, samoin jos viipyi liikaa tankkauspisteissä. Lihasten saadessa töitä näpitkin lämpeni ihan kivasti. Hiihto meni muutenkin mukavasti vaikka talven kilometrit ovatkin jäänyt vähiin, noin 260:een kilometriin.

Tämän kertainen reitti oli vain 50 kilometriä pitkä, olivat lyhentäneet latua lumenvähyyden vuoksi. Maaliin pääsi 3249 hiihtäjää. Minulla meni aikaa 5,08 h ja sijoitus oli 2508. Viime vuotiseen hiihtoon verrattuna meno oli hiukan reippaampaa, johtuen tietysti taidon karttumisesta ja uskosta oman kunnon riittävyyteen.

Onhan se aika yksinäistä puurtamista tuhansista kanssahiihtäjistä huolimatta. Itse en siihen oikeastaan niin seurustelukumppania kaipaakaan, mielelläänhän sitä keskittyy vain omaan hiihtoonsa, omin kyvyin ja omalla vauhdilla. Yksin hiihtäessä ei tule myöskään paineita kaverista, että hiihtääkö liian hitaasti tai nopeasti kaverin kuntoon nähden. Onhan siellä tietysti niitä kaveriporukoita, jotka hiihtävät samaa matkaa. Mikä tapa sopii kenellekin.

Eilen illalla ja tänä-aamuna paikat on olleet hiukan jäykät, mutta eiköhän ne siinä verry jahka tässä vaan liikkuu. Illalla oli pientä suonenvetoakin jaloissa. Kantapäässä vaivaa aina vaan tuo jo vuoden vanha luupiikki. Täytyy tässä suunnata sen takia taas lääkärille. Eivät myöskään jalat tunnu vieläkään tykkäävän monoista, aina vaan hiukan painaa tai hiertää jostain. En tiedä sitten kummissa on vika; jaloissa vai monoissa.

Nyt sitten muutama päivä täytyy kuulostella mikä se olisi seuraava haaste.

Näin se jatkuu minun yksityinen läskikapina omia läskejäni vastaan. Taistelun täytyy jatkua, paluuta entiseen ei ole. Koko ajan tässä täytyy tsempata, mikään ei ole itsestään selvää. Tämäkin on siis eräänlainen kamppailulaji.

FINLANDIA -HIIHTO 2007

Enää 3 yötä seuraavaan tavoitteeseen.

Tänään kävinkin tekemässä viimeisen pienen hiihtelyn ennen lauantaista koitosta. Mittailin pitkästä aikaa sykkeitä samalla. En ole vuoteen käyttänyt sykemittaria, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä mikä on syke tällä hetkellä ja hyvältähän se näytti.

Sunnuntaina oli tarkoitukseni hiihtää pitkä lenkki, mutta keli oli pitovoitelun kannalta hiukan hankala, joten yrittämiseksi se jäi ja lenkki siirtyi suosiolla maanantaille, jolloin sitten hiihdinkin 30 kilometriä kolmeen tuntiin. Pakkasta oli 16 astetta, mutta auringon paisteessa sää tuntui ihan mainiolta.

Enää ei sitten ole muuta tehtävissä kuin suksien voitelu. Ei pitäisi tuleman viimevuotisen kaltaista voitelusouta tällä kertaa, ovat sukset ja niiden käyttäytyminen tulleet sen verran tutuiksi. Ilmatieteilijätkin lupaavat ihan mukavaa säätä lauantaiksi Lahden suunnalle: 16 astetta aamulla ja 10 päivällä.

On siis koko Haihatuksen hiihtotiimi viritetty lähtövalmiiksi starttaamaan lauantaina klo 9.40 Lahdessa Finlandia-hiihdon tällä kertaa 50 km pitkälle ladulle numerolla 3147, koko joukkue.

tavoitteet taivaissa

Tässä päivänä muutamana tuli eräs mies tuolla tien päällä juttelemaan ja kertoi saaneensa Menevän miehen mallin joululahjaksi. Sanoi painonsa olevan tällä hetkellä semmoiset satakuusitoista kiloa. Hän oli nyt sitten motivoitunut painonpudotukseen ja aloittaneensa aktiivisen lenkkeilyn tavoitteenaan saada kevääseen mennessä painonsa putoamaan alle sadan kilon. Maratoonin juokseminen jossain vaiheessa kuului myös suunnitelmiin. Laskuvarjohyppäämistä harrastava mies on joutunut jo muutaman vuoden olemaan ilman rakasta harrastustaan painonsa takia. Kas, kun sitä eivät kuulemma toistasataakiloiset saa harrastaa. Nyt olisi aikeissa päästä keväällä taas hyppäämään. Toinen harrastus on lentäminen ultrakevyt-lentokoneella ja siinäkin kuulemma alkoi painoraja jo uhkaavasti lähestyä.

On se mielenkiintoista kuulla tuolla maailmalla erilaisia tarinoita näistä laihduttamisen tarpeista ja motivaatioista. Mitä kummallisempia rajoitteita paino saattaa asettaa ihmisille.Toisaalta erilaiset tavoitteet kyllä motivoivat huomattavasti ja onnistuminen on varmempaa. Samoin sen painon pitäminen alakantissaan pudottamisen jälkeen.

Omaan seuraavaan tavoitteeseeni on aikaa enää 13 yötä. Olisi taas Finlandia-hiihdon aika. Hiihtoon on ilmoittautunt tähän mennessä kaiken kaikkiaan 4500 hiihtäjää josta 62 kilometrille 3349. Hollolan pelloilla ei ole ainakaan vielä tarpeeksi lunta ja se takia luultavasti lyhentävät hiihdon 50:een kilometriin.

Tänään hiihtasin sään suosiessa 25-30 km. Hiukan menin kierrosten laskemisessa sekaisin, siksi tuo viiden kilometrin epävarmuus. Kunto tuntuu olevan hyvässä jamassa. Ainoa epävarmuutta aiheuttava asia on selkä, se ei ole keväisen niksahduksen jälkeen kuntoutunut täysin. Ei se tuommoisessa parin-kolmenkympin lenkissä vaivaa, mutta tiedä sitten kun on toinen mokoma samaan syssyyn hiihdettävänä.

Näillä näkymin kumminkin on startti 24.2. klo 9.40 numerolla 3147

läskikapina

Kylläpä ovat ihmiset kovasti kimpaantuneet näistä tiedotusvälineiden läskikapinoista.
Varsinkin hesarin juttusarjasta. Itse en tosin ole sitä seurannut, joten en voi siitä mielipidettäni sanoa, muuta kuin että aihe on ihan terveellinen.

Mistähän se mahtaa johtua, että naureskellen katsotaan televisiosta näitä ihan perseestä olevia amerikkalaistyyppisiä laihdutussarjoja. Ohjelmissa oikein mässäillään aiheella ja pilkataan lihavia. Tosin en kyllä ole katsonut niitäkään viittä minuuttia kauempaa. En kertakaikkiaan pysty.

Jos kolmoselta tai neloselta tulee läskiohjelma ja vaikka Ylen Akuutissa on sama aihe ihan asiapohjalta, niin kumpikohan kerää katsojia enemmän.
Luultavasti katsojaluvut ovat moninkertaiset näissä amerikkalaisissa mässäilyohjelmissa. Eivätkä ihmiset älähdä ollenkaan. Eivät lihavat eivätkä laihat.
Ehkä ne amerikkalaiset on enempi viihdettä ja kotimainen mäntsälän läskikapina tulee liian lähelle.

On niin herkkää aluetta tuo lihavuus ja laihduttaminen.
Tiedän sen itsekin yli kolmenkymmenen lihavan vuoden kokemuksella. Eikä se taida syyllistäminen paljoa auttaakaan, nostaa vaan tiukempaan vastarintaan, - kyllä minä läskini itse kannan, ihan hyvä minun on olla, ei mitään hätää, minun kuuluu olla vähän tukeva, olen ollut lihava jo lapsesta saakka, meillä on sitä suvussa ja minulla on isot luut. Kuitenkin jokainen laihtunut muistaa tavalla tai toisella kärsineensä lihavuudesta ja tietää että laihempana on mukavampi olla. Taitavat sen tietää sisimmässän laihtumattomatkin.

Eihän se laihduttaminen aina onnistu, itselläni onneksi sattui nappaamaan lopulta. Kysyvätkin aina, että miten sinä siinä heti noin onnistuit ja noin nopeasti. -Oliko tuo nyt sitten niin äkkiä? Kolmekymmentä vuotta sitä tuli yritettyä, ennekuin tarpeeksi sisuunnuin. Onhan näitä onnistumisen tarinoita paljon, paljon enemmän taitaa kuitenkin olla yrittämisen tasolle jääneitä. Oli niitä minullakin varmaan pitkälle toistakymmentä.

Jokaisen on itse oma laihduttamisensa tehtävä, muut eivät voi kuin tarvittaessa kannustaa, syyllistäminen on ihan turhaa.Kannustukseksi voi lukea tästä minun puikula-keikastani vaikka uusimmasta Sydänliiton Sydän -lehdestä ja uusimmassa Juoksijassakin on juttu.

retkiluistelurataa odotellessa

Eilen ja viime yönä tuli ainakin ainakin tänne 25 senttiä lunta lisää!
Sehän jo antaa toiveita Finlandia-hiihdonkin toteutumisesta! Pogostaa ja Vuokattia pidän edelleen varalla takaporttina, jommankumman olen kumminkin ajatellut Finlandian lisäksikin hiihtää.

Tänään olikin hieno ilma hiihdellä, kilometrejäkin kertyi 18. Huomenna olisi tarkoitus hiihtää hiukan pitempi lenkki, pitäisi vissiin varata hiukan juomistakin mukaan. Ainakin tänään tuntui siltä, että ilman juomista ei pitempää kierrosta olisi jaksanutkaan.

Ostettin tällä viikolla hengettärellekin uudet hiihtovälineet. Onhan se jo vuosia hiukan hiihdellyt vanhoilla lasten suksilla. Lähinnä umpihankihiihtoa tuossa viereisellä pellolla ja aiemman asuinpaikan lähimetsässä, mutta viime talvena uskaltautui oikein kokeilemaan koneladulle, kun kerroin suolla olevasta tasasesta mäettömästä ladunpätkästä. Eiköhän se nyt rouvan hiihto-innostus ainakin pysy yllä, jollei peräti lisäänny, kunnollisella ladulla ja toimivilla välineillä.

Eilen luimme kunnajohtajan blogista iloksemme, että suunnittelevat tännekin retkiluistelurataa Jyväskylän malliin. Olenkin jo kauan haaveksinut retkiluistelun kokeilemista. Meinasin jo joku viikko sitten lähteä kokeilemaankin, onneksi ei tullut lähdettyä, sillä eipä se olisi silloin vielä ollut rata auki Jyväskylässäkään. Olisipa tullut turha 150 kilometrin ajo!

Retkiluistelu tuntuisi ihan mielekkäältä liikuntamuodolta, sitä vaan pitäisi ensin päästä kokeilemaan lainavälineillä. Ovat kuitenkin sen verran tyyriitä ostaa, että ei arvaa ihan suinpäin vähiä rahoja niihin laittaa, jos homma ei jostain syystä onnistu tai miellytä.Edellisestä luistelukokeilusta on kuitenkin aikaa vissiin viisitoista vuotta ja silloin ei nilkat siitä oikein tykänneet. Oli tosin painoakin aika paljon rutkemmin kuin nyt. Kyllähän sitä kersana tuli luisteltua ja jonkin verran nuoriso-iässäkin, joten eiköhän se siitä taas opettelemalla lähtisi sujumaan kuin tanssi. Joten odotankin innolla sitä kunnan isien jo tälle keväälle suunnittelemaa rataa ja olen varmaan heti ensimmäisten mukana jäällä.

potkua

Tänään kävin Laukaan terveysmessuilla kertomassa projektistani.
Luennoidessani käytän yleensä asiani selventämiseksi ja vissiin vähän kevennykseksikin hengettären piirtämiä kirjan kuvituskuvia. Antavat vähän lisää ulottuvuutta ja näkökulmaa. Tuntuvat huvittavankin ihmisiä. Näille messuille roudasin EkoChopperinkin mukaan ja on se vaan veikeätä huomata, miten se kiinnostaa ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta, niin mummuja kuin sporttisia nuoria miehiäkin. Hyväntuulisina sitä kaikki ihailevat.

Nämä pienet sunnuntaipäivän messut osoittivat taas miten tärkeää työtä nämä yleensä vapaaehtoispohjalla toimivat paikallisyhdistykset tekevät. Tässäkin tapahtumassa oli mahdollista tehdä erilaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä mittauksia ja testejä ilman korvausta ja terveyskeskuksessa jonottamista. Tuovathan ne myös järjestöjen toimintaa yleisölle tutuksi.

Sydänliiton pöydältä löysin tuoreen huomenna ilmestyvän Sydän-lehden ja siinä näytti olevan juttua projektistani. Lehden toimittaja haastatteli minua juttuua varten jo syksyllä Menevän miehen mallin julkistamistilaisuuden yhteydessä Kiasman kuppilassa.

Luennon messuille tilasi Leila Metso, samainen diabeteshoitaja, joka viime keväänä polkaisi pyörimään legendaarisella Puttosen Essolla terveelliseen elämäntapamuutokseen tähtäävän ukkoklubin. Minäkin kävin silloin heille kertomassa omasta onnistumisestani. Hän kertoi ukkoklubin tämän hetken kuulumiset. Vajaan vuoden kokoontumisten jälkeen porukka on kasassa edelleen ja ukot ovat kuulemma vielä halukkaita jatkamaankin, uusiakin jäseniä on pöydän äärelle tullut. Ei kuulemma järisyttäviä mullistuksia ole tapahtunut, mutta tärkeitähän ovat ne pienetkin kohennukset, terveellisemmät ruokavaliot, tupakkalakot ja pienetkin painonpudotukset.

Toivottavasti näistäkin messuista moni taas sai lisää tietoa ja potkua.

terveydeksi

No nyt on talvi!
Kävin eilen ja tänään tekemässä pienen hiihtolenkin. Etukäteen hiukan epäilytti, kun mittari näytti kahdeksaatoista astetta pakkasta.
Mutta huihai, olikin mitä upein ilma hiihdellä. Lupailihan se huomiseksi runsasta lumisadetta, joten ladutkin tullevat viikonlopuksi parempaan kuntoon, nyt niissä oli kyllä vielä hiukan toivomisen varaa.

Ensi sunnuntaina 28.1. on Laukaassa terveysmessut ja sinne on minulta pyydetty pientä luentoa projektistani kannustukseksi muille. Tapahtuma on avoin kaikille halukkaille terveyden asioista kiinnostuneille ja onhan siellä muutakin, esimerkiksi kuntoiluun liittyvää ja ties mitä halkojumppaa myöten.

Siis tervetuloa viettämään terveellistä ja raikasta sunnuntai päivää Laukaaseen, Lievestuoreen Tervamäen koululle klo 11 – 14.

perinteistä tyyliä ja tanssitaidetta

Lunta tuli Joutsaan sittenkin joten pääsinpäs hiihtämään! Ei sitä kuitenkaan tullut niin paljon, että olisivat saaneet tehtyä perinteisen ladun. Keli oli märkä ja suksetkin lipsuivat, vettäkin alkoi ripsumaan lenkin lopulla. Näinköhän sitä on vielä vanhoilla päivillään opeteltava luosteluhiihtokin. Lupauduinhan sentään jopa taidetanssiinkin ryhtyä, eipä siinäkään vanhat päivät painaneet.

Eilen nimittäin kutsui eräs tanssitaiteilija minua mukaan projektiinsa, jossa tehdään tanssillisia muotokuvia erilaisen elämänkokemuksen omaavista ihmisistä.

Eipä olisi ihan helposti itselleni tullut mieleen tanssin alalle ryhtyä, edes assistentiksi tahi muotokuvamalliksi, vaan jos joku noin hulluja edes kehtaa ehdottaa, olen helposti mukana. Pieni hulluus on aina hyvästä, ja mikä ettei uudet aluevaltaukset pidäkin vireänä, niin liikunnassa kuin taiteessakin. Ainakin mielenvireys taataan.

Tosin tanssijaneito ei taida tietää rytmitajuttomuuttani. Vielä ainakaan. Miten lie hänen mielensä vireys jatkossa.

Ikinä en nimittäin ole oppinut tanssimaan, en sen puoleen kuulemma pysy nuoteissa laulaessanikaan. Laulan kuitenkin ympäristön kauhuksi aina kun mahdollista. Toisaalta ei minulla ole hajuaistiakaan ollenkaan, sehän saattaa hikihommissa olla vain eduksi.

Tätä se taisi enteillä tuo Menevän miehen malli -kirjan kuvituskuva, jonka hengetär piirsi vielä pulskemmassa kunnossa ollessani.

Muotokuvahan se tuokin taisi olla.